Perheyrityksen 3.sukupolvi
Vuosi 2019 lähti perheyrityksessä käyntiin uuden sukupolven johdolla, kun edellinen sukupolvi jättäytyy eläkkeelle. Lisbet ja Mikko Sipilän yrittäjyyttä kesti 30 vuotta ja siinä ohessa Tomi, Sami, Joni ja Emmi Sipilä kasvoivat kolmannen sukupolven yrittäjiksi. Jatkajat ottavat kiitollisina vastuun vastaan, ja innolla odottavat mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
Hinausautokeskuksen historia alkoi jo vuonna 1965, kun Lars ja Leena Elers hankkivat ensimmäisen hinausauton muiden omistamiensa yritysten, Tammelundin liikenne Oy:n ja Polarbus Oy:n tarpeisiin.
Hinausautokeskuksesta tuli itsenäinen yhtiö vuonna 1977. Yrityksen ensimmäinen sukupolvenvaihdos tehtiin vuonna 1988, jolloin Lisbet ja Mikko Sipilä alkoivat yrittäjiksi. He toimivat yrittäjinä vuoteen 2018 asti.
Lisbet ja Mikko Sipilä haluavat kiittää kaikkia asiakkaita, sidosryhmiä sekä työntekijöitä menneistä vuosista.