Norsupartio jakso 5 - Kulissien takana
Norsupartion viidennessä jaksossa päästään kurkistamaan Hinausautokeskuksen kulissien taakse. Minkälaiset ihmiset pyörittävät koko Hinausautokeskuksen toimintaa ja millainen ilmapiiri toimistossa vallitsee?
Kuljetusesimies Joni Sipilä kuvaa kuinka tyypillinen keikka etenee. Kun asiakas soittaa avuntarpeessa päivystysnumeroon 09 350 8550, otetaan asiakkaan tiedot ylös ja katsotaan kuka on lähin kuljettaja. Ruuhka-aikojen ulkopuolella apu saapuu paikalle noin puolessa tunnissa. Yleensä asiakas ei joudu palvelusta maksamaan mitään, sillä vakuutuksissa ei tyypillisesti ole omavastuuta eikä bonusmenetyksiä hinaus- tai tiepalveluista.
Työpäivät Hinausautokeskuksella vaihtelevat todella paljon. Toisinaan sitä ehtii juoda vuoron aluksi kupin kahvia ja toisinaan kiirettä riittää työvuoron ensi hetkistä lähtien. Kiireenkään keskellä työporukan huumori ei kuitenkaan lopu kesken. Moni asiakas kuulemma ihmetteleekin, kuinka hinausautokuljettaja voi olla aina niin positiivinen. Joni Sipilä muistuttaa, ettei kenenkään kannata jännittää Hinausautokeskukseen soittamista. Sieltä ei kysellä liian vaikeita ja heiltä voi kysellä mitä tahansa autoiluun liittyvää. Hinausautokeskuksella ollaan aina valmiina auttamaan!