Hinausautokeskus Logo
Blogi|Auton romutuspalkkio 2021

Auton romutuspalkkio 2021

Romutuspalkkio ja autoja

Romutuspalkkiokampanja 2021 on päättynyt

Romutuspalkkiokampanja alkoi 1.12.2020 ja päättyi 31.12.2021.

Romutuspalkkiokampanja

Suomessa toteutettiin romutuspalkkiokampanja 1.12.2020-31.12.2021. Kampanjan tavoitteena on uudistaa autokantaa ja lisätä vaihtoehtoisia polttoaineita hyödyntävien autojen määrää Suomen autokannassa kuin myös joukkoliikenteen ja sähköpyörien osuutta.

Romutuspalkkiokampanjan aikana uuden auton ostaja saa auton oston yhteydessä 1 000 tai 2 000 euron suuruisen romutuspalkkion, kun hän vie samalla omistamansa vanhan vähintään 10 vuotta vanhan liikennekäytössä olevan henkilöauton romutettavaksi. Auton romutus kannattaa aloittaa tilaamalla romutettavan auton nouto meiltä.

Romutuspalkkio perustuu eduskunnan 27.11.2018 hyväksymään lakiin. Laissa on määritelty yksityiskohtaisesti joitakin ehtoja, jotka liittyvät uuteen autoon ja romutettavan autoon.

Auton romutuspalkkion suuruus

Romutuspalkkio myönnetään 1 000 euron suuruisena sellaisen uuden auton hankintaan, jonka hiilidioksidipäästöt ovat enintään 120 g/km.

Uusille ladattaville hybrideille, täyssähköautoille tai niille autoille, joiden käyttövoimana on joko kokonaan tai osittain korkeaseosetanoli tai maa- tai biokaasu, ei aseteta päästörajaa ja romutuspalkkio myönnetään 2 000 euron suuruisena. Saman palkkion saa plug-in hybridistä, jonka päästöt ovat alle 95g /km

Erona 2018 romutuskampanjalle vuoden 2021 romutuskampanjassa 1000 euron romutuspalkkion voi käyttää myös sähköavusteiseen polkupyörään tai 1000 euroa joukkoliikennelippuun.

Näin hyödynnät vanhan auton romutuspalkkion:

    1. Auto tulee luovuttaa viralliseen auton kierrätykseen, josta auton omistaja saa romutustodistuksen.
    1. Romutuspalkkiolla hankittavan uuden auton ja romutettavan auton pitää olla henkilöautoja.
    1. Romutuspalkkion voi hyödyntää samasta romutettavasta autosta vain kerran ja yhteen uuteen autoon voi käyttää vain yhden romutuspalkkion.
    1. Romutuspalkkio myönnetään vain yksityishenkilölle, joka on omistanut romutettavan auton tai ollut sen haltijana yhtäjaksoisesti ainakin vuoden ajan ennen romutusta.

Romutuspalkkion ehdot

Romutuspalkkion ehdot edellyttävät muun muassa romutettavan auton liikennekäytössä oloa ja aiempaa omistamista. Jos auton omistaja ei ole varma vanhan kulkuneuvonsa romutuspalkkiokelpoisuudesta, voi hän tarkistaa sen uusia autoja myyvästä liikkeestä uuden auton hankinnan yhteydessä. Kuluttajat voivat myös tarkistaa tiedot Trafista:

    • Oman auton tiedot, kuten käyttöönottovuoden tai tämänhetkisen tiedon siitä, onko auto ilmoitettu liikenteeseen, voi tarkistaa helpoiten Trafin Oma asiointi -nettipalvelusta. Auton liikennekäyttöönotto hoituu samassa palvelussa.
  • Trafin chat-palvelusta (arkisin klo 10–20) tai rekisteröinnin neuvonnasta, p. 029 534 5100 (arkisin
    klo 8–16.15) voi tarkistaa, milloin auto on ollut poistettuna liikennekäytöstä.

Maksuton romuauton nouto kierrätykseen

Romuauton nouto kierrätykseen on maksutonta. Hinausautokeskus noutaa romuautot kierrätykseen pääkaupunkiseudulla sekä Itä-Uudenmaan alueella. Auton noudon voit tilata kätevästi netistä tai soittamalla alla olevaan puhelinnumeroon.

Usein kysyttyjä kysymyksiä aiemmasta auton romutuspalkkiosta (2018)

Huom alla olevat tiedot pätevät vuoden 2018 romutuskampanjaan!

Mistä romutuspalkkiokokeilussa on kyse?

Auton ostaja saa 1 500 – 2 500 € alennuksen uuden henkilöauton hankinnan yhteydessä kierrätettyään samalla omistamansa vähintään 10 vuotta vanhan liikennekäytössä olevan henkilöauton. Romutuspalkkio myönnetään 1 500 euron (valtion osuus 1 000 euroa ja autoalan osuus 500 euroa) suuruisena sellaisen uuden auton hankintaan, jonka hiilidioksidipäästöt ovat enintään 110 g/km. Uusille ladattaville hybrideille, täyssähköautoille tai niille autoille, joiden käyttövoimana on joko kokonaan tai osittain korkeaseosetanoli, metaani (maa- tai biokaasu), ei aseteta päästörajaa ja romutuspalkkio myönnetään 2 500 euron (valtion osuus 2 000 euroa ja autoalan osuus 500 euroa) suuruisena.

Kuinka kauan romutuspalkkiokampanja on voimassa?

Vuoden 2018 romutuspalkkio on voimassa 1.1.–31.12.2018 tai niin kauan kuin valtion kampanjaan varaamaa määrärahaa on jäljellä. Uuden auton tilaus- ja kauppasopimus täytyy tehdä 1.1.–31.8.2018. Myös vanha auto täytyy romuttaa 1.1.–31.8., kuitenkin viimeistään uuden auton lunastuspäivänä. Palkkiovarat jaetaan siinä järjestyksessä kuin tilaus- ja kauppasopimuksia tehdään. Romutuspalkkion voi saada sellaiseen autoon, joka ehditään ensirekisteröidä vuoden 2018 aikana.

Voiko yritys tai yhteisö hyödyntää romutuspalkkion?

Ei voi. Romutuspalkkio voidaan myöntää vain yksityishenkilölle.

Voinko käyttää useita romutustodistuksia ja saada useita romutuspalkkioita uuden auton hankinnassa?

Romutuspalkkio on laissa sidottu uuden auton hankintaan siten, että yhden uuden auton ostoon voi saada vain yhden romutuspalkkion.

Voiko romutuspalkkion luovuttaa toiselle henkilölle, esimerkiksi perheenjäsenelle?

Romutuspalkkiota ei ole mahdollista luovuttaa toiselle henkilölle. Uudella autolla voi olla toinen henkilö omistajana tai haltijana kunhan romutuspalkkion saaja on näistä toinen.

Voinko hyödyntää auton romutuspalkkion, jos romutettavalla autolla on kaksi omistajaa?

Kyllä voit. Riittää, että romutuspalkkion saaja on yksi romutettavan auton omistajista.

Voiko romutuspalkkiota hyödyntää, jos uutta autoa hankkiessa jättää vanhan auton vaihdossa?

Kyllä, laki ei sulje vaihtoautojen käyttöä pois.

Saako perikunnan hallussa olevasta autosta romutuspalkkion?

Kuolinpesän omistama romutettava auto ei täytä vaatimuksia, koska tuki myönnetään vain luonnolliselle henkilölle, joka vie omistamansa auton romutettavaksi.

Romutuspalkkio ja uusi auto

Pitääkö hankittavan auton olla uusi?

Hankittavan auton tulee olla ensirekisteröimätön. Romutuspalkkion voi saada myös varastoautoihin ja ns. punakilpisiin esittelyautoihin, jos niitä ei ole ensirekisteröity.

Voinko hyödyntää romutuspalkkion millaiseen uuteen autoon tahansa?

Romutuspalkkio myönnetään vain sellaisen uuden auton hankintaan, jonka hiilidioksidipäästöt ovat enintään 110 g/km. Jos auton käyttövoimana on joko kokonaan tai osittain korkeaseosetanoli, metaani (maa- tai biokaasu) tai sähkö (täyssähköauto tai ladattava hybridi), uudelle autolle ei aseteta päästörajaa.

Voiko romutuspalkkion hyödyntää osamaksulla ostettavaan autoon?

Kyllä voi. Tällaisessa tapauksessa auton omistajaksi kirjataan rahoitusyhtiö osamaksusopimuksen ajaksi, mutta riittää, että romutuspalkkion saaja on auton haltija.

Missä kaikissa autoliikkeissä saan romutuspalkkion uudesta autosta?

Romutuspalkkiokampanjassa ovat mukana kaikki uusia autoja myyvät autoliikkeet.

Kuinka pitkä uuden auton toimitusaika on?

Mikäli auto tilataan tehtaalta, toimitusaika vaihtelee merkistä riippuen kuukaudesta jopa puoleen vuoteen. Tämän vuoksi auto kannattaa tilata mahdollisimman pian.

Jos uusi auto toimitetaan minulle vasta elokuun jälkeen, ehtiikö se vielä mukaan romutuspalkkioon?

Romutuspalkkiolla hankittavan auton tilaus- ja kauppasopimus on tehtävä elokuun loppuun mennessä. Romutuspalkkio voidaan hyödyntää vain sellaiseen uuteen autoon, joka ehditään ensirekisteröidä 31.12.2018 mennessä.

Romutettava auto

Voinko romuttaa autoni jo ennen kokeilun alkua ja hyödyntää romutustodistuksen myöhemmin?

Et, romutustodistuksen ja uuden auton tilaussopimuksen on oltava päivättyjä aikaisintaan 1. päivänä tammikuuta 2018 ja viimeistään 31. päivänä elokuuta 2018.

Pitääkö romutettava auto omistaa jonkun tietyn ajan ennen romuttamista?

Kyllä. Romutettavan auton on pitänyt olla romutuspalkkion saajan omistuksessa vähintään vuoden ajan ennen auton romuttamista. Riittää myös, että romutuspalkkion saaja on ollut romutettavan auton haltijana  vähintään vuoden ennen auton romutushetkeä, vaikka hän ei olisikaan ollut auton omistaja. Romutuspalkkion saajan on oltava uuden palkkiolla ostettavan auton omistaja tai haltija.

Onko romutettavan auton oltava yli 10-vuotias?

Romutettavan henkilöauton käyttöönottopäivän on oltava 31.12.2007 tai sitä aiempi.

Pitääkö romutettavan auton olla liikennekäytössä?

Auton pitää olla liikennekäytössä romutushetkellä. Lisäksi auton on oltava ollut jonkin aikaa liikennekäytössä vuoden 2017 aikana – laki edellyttää, että auto on ollut liikennekäytössä vähintään yhden päivän ajan vuonna 2017.

Pitääkö auton olla katsastettu tai muuten tieliikennekelpoinen?

Auton ei tarvitse olla tieliikennekelpoinen eikä katsastettu, mutta auton täytyy olla liikennekäytössä romutushetkellä. Lisäksi auton on pitänyt olla liikennekäytössä vähintään yhden päivän ajan vuoden 2017 aikana.

En ole varma siitä, täyttääkö vanha autoni romutuspalkkion ehdot. Mistä voin tarkistaa, saisiko siitä romutuspalkkion?

Romutuspalkkion ehdot edellyttävät muun muassa romutettavan auton liikennekäytössä oloa ja aiempaa omistamista. Jos auton omistaja ei ole varma vanhan autonsa romutuspalkkiokelpoisuudesta, hän voi tarkistaa sen uusia autoja myyvästä liikkeestä uuden auton hankinnan yhteydessä. Kuluttajat voivat myös tarkistaa tiedot Trafista. Oman auton tiedot, kuten tiedon siitä, onko auto ilmoitettu liikenteeseen, voi tarkistaa helpoiten Trafin oma asiointi -nettipalvelusta. Auton voi myös ottaa liikennekäyttöön samassa palvelussa. Trafin chat-palvelusta (arkisin klo 10–20) tai rekisteröinnin neuvonnasta, p. 029 534 5100 (arkisin klo 8–16.15) voi tarkistaa, milloin auto on ollut ilmoitettuna liikenteeseen tai poistettuna liikennekäytöstä.

Voinko ajaa vanhalla autollani uuden auton luovutuspäivään asti?

Romutettavalla autolla voi ajaa siihen asti, kunnes uusi auto luovutetaan romutuspalkkion saajalle. Viimeistään tuolloin romutuspalkkion saajan on vietävä romutustodistus autoliikkeeseen. Autoliike arkistoi romutustodistuksen kaupanteon yhteydessä.

Saanko romutuspalkkion pakettiautosta?

Ei, romutuspalkkion voi saada vain henkilöautosta. Sekä romutettavan auton että uuden tilalle hankittavan auton tulee olla henkilöautoja.

Saanko romutuspalkkion autosta, joka on rekisteröity Ahvenanmaalle?

Romutettavan auton tulee olla rekisteröity Manner-Suomen ajoneuvoliikennerekisteriin ja myös uusi auto täytyy rekisteröidä Manner-Suomen ajoneuvoliikennerekisteriin. Näin ollen romutuspalkkiota ei voi käyttää Ahvenanmaalle rekisteröityihin eikä Ahvenanmaalle myytäviin autoihin.

Voiko auton romutuspalkkion saada myös ulkomaille rekisteröidystä romutettavasta autosta?

Ulkomailla rekisteröidyn ajoneuvon romuttamisesta ei voi saada romutuspalkkiota. Ulkomaille rekisteröidyn auton voi jättää kierrätykseen samaan tapaan kuin kotimaassa rekisteröidyn auton ja siitä saa vastaanottopisteestä romutustodistuksen.

Voiko romutustodistuksen saada myös autosta, jossa ei ole kilpiä?

Jos auto on poistettu rekisteristä ennen vuotta 2007, mutta sitä ei ole romutettu, siitä saa normaaliin tapaan romutustodistuksen, vaikka autolla ei olisikaan enää rekisterikilpiä. Auto ei kuitenkaan ole romutuspalkkiokelpoinen, sillä laki edellyttää, että auto on ollut liikennekäytössä ainakin jonkin aikaa vuoden 2017 aikana.

Auton romuttaminen

Mihin voin viedä autoni romutettavaksi, jotta saan varmasti romutustodistuksen?

Autolle on mahdollista tilata maksuton nouto täältä, josta saat myös auton romutustodistuksen. Romutustodistuksen saa myös kaikista Suomen Autokierrätyksen verkostoon kuuluvista vastaanotto- ja asiointipisteistä. Auton asianmukaisen kierrättämisen voi hoitaa myös netin kautta pankin verkkopalvelutunnusten avulla. Suomen Autokierrätyksen vastaanottopaikoista löytyy lisätietoa osoitteesta www.suomenautokierratys.fi/vastaanottopaikat

Voiko joku muu kuin auton omistaja luovuttaa auton romutettavaksi?

Kyllä voi, mutta hänellä tulee olla omistajan valtakirja. Romutustodistus tulee kirjoittaa auton omistajan nimiin, ei auton romutukseen luovuttajan.

Romutettava auto ei ole ajokelpoinen, miten saan auton kuljetettua vastaanottopaikkaan?

Useimmat vastaanottopaikat järjestävät tarvittaessa kuljetuksen veloituksetta. Tilaa romuauton nouto.

Mitä asiapapereita täytyy olla mukana kun vie romuauton vastaanottopaikkaan?

Romutustodistus tulee kirjoittaa auton omistajalle, ei auton luovuttajalle. Vain auton ajoneuvoliikennerekisteriin merkitty omistaja tai haltija voi hyödyntää romutuspalkkion. Auton rekisteriote tai rekisteröintitodistus (myös luovutusosa) on hyvä ottaa mukaan, kun auto luovutetaan romutettavaksi. Ainoastaan auton omistajalla on oikeus romuttaa auto. Tämän vuoksi auton luovuttajan on pystyttävä todistamaan henkilöllisyytensä. Mikäli auton vie romutettavaksi muu kuin omistaja, hänellä on oltava valtakirja auton omistajalta.

Miten auton rekisteristä poisto tapahtuu?

Kun romuauto on vastaanotettu, luovuttajalle annetaan romutustodistus, jolloin auto siirtyy kierrätysjärjestelmään. Auto poistuu rekisteristä automaattisesti ja vuotuiset verot päättyvät kun järjestelmästä lähtee tieto Liikenteen turvallisuusvirasto Trafiin. Myös vakuutusyhtiöön lähtee tieto vakuutusten päättämistä varten. Romuauton rekisteristä poisto on veloitukseton auton viimeiselle omistajalle. Kun luovuttaja on saanut romutustodistuksen, auto on siirtynyt kierrätysjärjestelmään, eikä sitä pysty enää uudelleenrekisteröimään.

Voiko auton viedä romutettavaksi jos sen papereita ei löydy?

Jos rekisterissä olevalla autolla ei ole papereita, vastaanottopiste tarkistaa tiedot Liikenteen turvallisuusvirasto Trafista. Jos romuauton omistaja epäilee auton asiakirjojen olevan puutteelliset, kannattaa ottaa yhteyttä vastaanottopaikkaan ohjeiden saamiseksi.

Voiko kertaalleen romutetun auton rekisteröidä uudelleen?

Romutuksen kautta lopullisesti ajoneuvoliikennerekisteristä poistettua autoa ei voi enää rekisteröidä uudelleen ajoneuvoliikennerekisteriin.

Lue myös blogiartikkelimme auton vaivattomasta ja oikeaoppisesta kierrätyksestä täällä.